keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Posliininukke

Sain muutama päivä sitten mummiltani posliininuken, jolle tein uudet vaatteet. Kaavan löysin vahojen käsityölehtien seasta ja sitä muuntelemalla sain pienen ja tyttömäisen nukenmekon. :)

 
Pitsipantaan lisäsin vielä minikokoisen ruusun ja mekon kaulukseen ja vyötärölle ompelin pitsinauhaa.
 
Ihanaa loppuviikkoa teille! :) 

tiistai 25. helmikuuta 2014

Kakkutikkareita

Cake pops kakkutikkarit - aiemminkin olen niitä kokeillut, mutta silloin taikina taisi olla liian löysää kun ne valahtivat alas tikunpäästä. :) Nyt oli käytössä onneksi parempi ohje!
 
 
 
 
 
Ihanaa vaaleanpunaista!

sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Pillihimmeli

             Äiti kävi tänään tekemässä meiän olohuoneeseen  pillihimmelin. Se on tosi kivan näköinen ja sopii meille hyvin. 
 
Samalla tekniikalla syntyi himmelikorviksetkin.
 
:)

torstai 20. helmikuuta 2014

Takki ja virkattusieni

   Nyt kun ei pakkasta ole, täytyi hankkia vähän kevyempi takki. Siinä on juuri mun tyylinen pitsikuosi.

 
Tein yhdessä kivassa askartelukerhossa tämmöisen vaaleanpunaisen sienen. Tein sen vähän omalla ohjeella, kun en alkuperäisestä mitään tajunnut.

maanantai 17. helmikuuta 2014

Laululintunen

  Maanantai, enää viikko koulua ja sitten onkin jo hiihtoloma! Jee!:) 
Tein koulussa tänään savesta tämmöisen pikkulinnun. Eipä taida tulla luonnossa vastaan vaaleanpunaista ja kultanokkaista lintua.:)

Pikkulintu katselee nyt hyllyn reunalta.

sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Lumiukko

                                                   Oli juuri sopiva sää lumiukon tekemiseen - meidän lumiukosta tulikin hylje.

 
Tämän verran saatiin lunta kasaan. :)  
Terkut Martti Hylkeeltä! :)

perjantai 14. helmikuuta 2014

Ystävänpäivä

                                            Ihanaa ystävän päivää kaikille!

     Paras tapa viettää sitä, on herkutella parhaan ystävän kanssa sydänpullilla ihanimmassa kahvilassa! :)


Tämmöiset suklaalevykääröt skräppäsin kahdelle kaverilleni :)


 
Viileetä viikonloppua! :)
 
 

sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Mustikkamuffinsseja

  Värikkäissä tunnelmissa tänään. :)
 
 
Vieraille leivottiin nuoremman pikkusiskon kanssa mustikka muffinsseja, jotka paistoin tällä ihanalla koneella. Se on niin helppo käyttöinen ja nopeasti tulee valmista. :)


perjantai 7. helmikuuta 2014

Villasukkani

Jee! Vihdoin sain vaaleanpunaiset villasukkani valmiiksi! Niitä on värkätty koko talvi ja nyt on kiva saada ne vihdoin käyttöön. :) Niistä tulikin tämmöset pitkävartiset.
 
 



                                                                           
                                                     
                                                                                  Iloista viikonloppua teille kaikille! :)


sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Kortteja ja vauvan hoitoa

                                    Vielä pieni postaus viikon päätteeksi. :) Sunnuntai sujui lähinnä kortteja askarrellessa ja nuoremman pikkusiskon kanssa leikkiessä.
 
     
 
Vauvan päällä vaaleanpunainen äidin virkkaama isoäidin neliö peitto. Se on vauvalla jokapäiväisessä käytössä. :)