tiistai 24. toukokuuta 2016

I love!!!

Rakastan, rakastan, rakastan!
Omenapuun kukkia nimittäin!

Tämmöisiin ihanuuksiin törmäsimme viime viikonlopun Vantaan reissullamme. Koko kevään olimme harmitelleet, kun meillä päin ei vain puut kuki, kun taas etelässä kukkaloisto on ollut valtaisaa. Voitte siis kuvitella reaktiomme, kun yllättäen löysimme nämä täydellisyydet! ;)


Ja niitä puita oli vielä monta!!!


Ehkä tuo oman pihan omppupuukin pian avaisi kukkansa. Jos ei, niin ainakin on kännykän muisti täynnä kukkakuvia, joita sitten ihailla. ;)

-Siiri-

tiistai 17. toukokuuta 2016

kevätkekkereistä

 
Moi taas!
Vähän kiirettä pidellyt näinä keväisinä viime viikkoina. Meillä on ollut neljät synttärit, sekä äitienpäivä juhlittavana, joten kivaa tekemistä ei ainakaan ole puuttunut! Viime viikonloppuna oli sitten vielä kolme tanssinäytöstä, niin eipä silloinkaan bloggaamaan kerennyt. Mutta nytpä pieni flunssapöpö iski, ja ajattelin tulla tänne vähän kuulumisia päivittämään. Toivotaan vain flunssan parantumista ennen ensi sunnuntain Street-tanssin SM-kisoja, joihin ollaan tanssiryhmäni kanssa osallistumassa. Niin jännää!!

Yksi äitienpäivä ja synttäriherkuista oli tämä porkkanapiirakka röyhelökuorrutteella. Tykkään koittaa kaikkia uusia reseptejä ja tässä uutta oli tuo kuorrutteen teko. :)

Aurinkoisena äitienpäivänä pystytimme piknikin ihan vaan omalle takapihalle ja nautimme herkuista ihanan lämpöisessä kevätsäässä. Tähän takapihapiknikkiin ei tarvitse nähdä kuin vähän vaivaa ja saa kivan herkkuhetken aikaan! :)

Riemukasta alkukesää!

-Siiri-