sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Sateisen sunnuntain tervehdys

 
Eilen oli ihanan kesäinen päivä pitkästä aikaa, josta saimme nauttia vieraiden seurassa kesänviettopaikassamme maalla.

Tein tarjottavaksi vaaleanpunaisen liukuvärjätyn marenkikakun, jonka väliin tuli sitruunatäyte
-ihan parasta herkkusuille! ;)
(ohje oli kodin kuvalehdestä)

Kuvat oli tällä kertaa siskon iPhonella otettuja, kun kamera jäi kotiin. Kiitos vielä vieraille mukavan touhukkaasta päivästä! :)
 

keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Reissu Ruotsiin

 
Viime viikonloppuna teimme siskojen, mummin ja faarin kanssa kivan reissun laivalla Ruotsiin Uumajaan. Ajoimme ensin Vaasaan, josta laiva lähti Uumajaan.
Yllätyin Uumajan hyvästä kauppavalikoimasta, ja ihanaa olikin törmätä pieniin liikkeisiin, kuten tähän Hjärtero sisustuskauppaan. Ihania vintage tavaroita ja vaateita, joista mukaan tarttui pitsireunainen lautanen ja suloinen vahakangasliina. Kaupan ihana tunnelma ei aivan noissa kuvissa pääse edukseen, mutta kunhan vähän saatte "maistiaisia" tästä ihanuudesta. ;)




Meidän hotelli (Hotell Björken) sijaitsi lähellä paikallista sairaalaa, ja siitä oli sopiva matka keskustaan. Olisi voinut luulla, että näin loma-aikana kaikki paikat olisi täynnä, mutta meillä kävikin hyvä tuuri, eikä hotellissa ollut ollenkaan ruuhkaa. Ekstra pisteet Björkenille vielä taivaallisesta luomu-ruuasta ja isosta perhehuoneesta!


Pitkä viikonloppu oli sopiva aika meille, ja ehdimme shoppailla, käydä kylpylässä, katsoa kalaportaita, käydä puistossa ja rannalla (ei kuitenkaan uimassa) ja kirkossa, sekä tietysti nauttia hyvästä ruuasta ja seurasta. Kiitos vielä ihanille reissun järjestäjille, oli mukavaa!

torstai 16. heinäkuuta 2015

Makeaa

 Pitkästä aikaa tulin teitä taas tänne moikkaamaan! ;) 
Paljon on tehty ja touhuttu tässä bloggauksien välissä, ja laitankin tähän postaukseen muutamia valittuja paloja viikkojen ajalta. :)
Paikallisen sisustusmyymälän aleloodasta löysin lasisen pirtelöpurkin kannella, ja se jos mikä sai innostamaan smoothien ja mansikoiden syöntiin! ;)


Toinen kesän lemppariherkuista on kotitekoinen puolukkajäätelö, jota jo kaksi rasiallista on mennyt parempiin suihin. Voin kyllä sanoa, että niin paljon parempaa kuin kaupan jätski ja vielä super helppo ja nopea tehdäkin. ;)
Vähän kiireellä tätä postausta kirjoitan, koska leivontapuuhat kutsuu. Ensi kerralla palailenkin sitten taas vähän erilaisten juttujen kera! ;)
Makeita kesäpäiviä!