sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Makeaa

 
Nämä karkkipaperipussukat tein tänään käsityötekemisen tarpeessa. Aiemmin olen ollut kurssillla, jolla näitä makeita pussukoita opetettiin tekemään. Nämä on kohtuullisen helppoja tehdä, ja karkkipapereitahan nyt löytyy kaikilta. ;)

Monia pussukoita on mennyt lahjaksikin jo viime vuoden puolella, ja suklaalevypenaali on myös niiltä ajoilta. :)
Nyt kohti uutta kokeitten ja ihanien harrastusten täyteistä viikkoa! :)

lauantai 17. tammikuuta 2015

Oman huoneen aarteita

 
Hei taas!
Ajattelin laittaa teille muutaman kuvan huoneestani, johon on viime aikoina tullut kivoja uusia pikku juttuja. Oman huoneen sisustaminen on tosi kivaa, kun on värimaailma ja tyyli kohdallaan, ja huone omistajansa näköinen. ;)

Vanhan viirin tilalle innostuin tekemään uuden, kun kaipasin vähän hillitympää ja maanläheisempää väritystä. Tämä on kyllä niin kiva! ;)




Pöytävalaisin ja pallokoristeet on ihanat löydöt paikallisesta sisustusliikkeestä. Molemmat löysivät heti paikkansa, ja olen kyllä kovasti tykännyt. :)
Viikonlopun jatkoa! :)
 

torstai 8. tammikuuta 2015

1v!

Ei kyllä millään tunnu siltä, että Kotihiiri täyttää tänään 1v!
Sivujenkin katseluja on kertynyt paljon, vaikka bloggaaminen on pelkkä harrastus. Kiitos siis tosi paljon teille jotka olette blogiani lukeneet ja seuranneet! Ja Super kiitos kaikille kommentin jättäneille!
 Katsoin postauksiani ihan ensimmäisestä lähtien, ja täytyy kyllä sanoa, että aika paljon on blogin ulkoasu, tyyli ja kuvat muuttunut, mutta sehän on vaan hyvä asia! Paljon olen myös oppinut uutta tätä kautta niin valokuvauksesta, käsitöistä, kuin internetin käytöstäkin. Tänne on muutenkin niin kätevä tallettaa kaikista tärkeimpiä kuvia, ja jakaa niitä teille. :)
Näin ihanan ensimmäisen blogi-vuoden jälkeen on hyvä lähteä seuraavaan! Uusin eväin uusia postauksia kohti!
Eiks nii? ;)

maanantai 5. tammikuuta 2015

Pakkaspäiviä

 Kauniita pakkaspäiviä ollaan saatu!


Koitin tehdä jääkoristeita pihalle, punaisella elintarvikevärillä värjäten. "Jääkakku" oli oma keksintö ja sydännauha kaunis pieni joulu-kirjasta.


Nämä oli vähän unohtunut tänne blogin puolelle laittaa...
Nuoremman pikkusiskon vauva-nukelle tein joululahjaksi jääkarhutossut, jotka kyllä näyttää vähän possuilta... :) Ohjeen löysin kotivinkin sivuilta, mutta kiireen alla meni virkkaaminen kyllä ihan oman mielen mukaan. ;)
Viimeinen lomapäiväkin olis huomenna, ja pian myös vähän juhlimisen aihetta täältä blogin puolelta. :)


perjantai 2. tammikuuta 2015

Kirppislöytö ja herkuttelua


Kuinkas on vuosi 2015 vaihtunut? Toivottavasti hyvin! ;)

 
Nämä ihanan kuluneet ja vanhannäköiset luistimet löytyi paikalliselta kirppikseltä. Olin muiltakin kirppiksiltä etsinyt tällaisia vanhoja luistimia, mutta nämä oli kyllä löydöt! Aluksi niihin oli suunnitteilla vähän suurempaa muutosta, mutta ihanaan kuluneeseen pintaan en malttanutkaan muuta laittaa kuin pitsinauhat. Nyt ne roikkuvat tikkaissa. :)
Marja-pavlova oli tarjottavana vieraille pari päivää sitten. Se oli aika helppo tehdäkin ja super hyvää. ;)

 
Eilen kokeilin vielä joululahjaksi saamaani Macarone-alustaa. Se oli kyllä tosi helppo käyttöinen ja hyvä apuri leivonnassa. ;) Ja itse Macaronetkin onnistuivat hyvin. :)
 
Tässä oli tämmönen sekapläjäys  tällä kertaa. ;)