keskiviikko 20. kesäkuuta 2018

Varna, Bulgaria

Hei taas pitkästä aikaa!

Kesätyöt ja muut "lomakiireet" ovat vieneet mennessään, eikä paljon blogia ole ehtinyt ajattelemaan! Nyt näin juhannuksen kolkutellessa ovella on hyvä hetki muistella kesäloman alussa tekemäämme reissua Bulgariaan. Viikon mittaiselle matkalle mahtui niin auringonottoa, uintia, shoppailua kuin paikallisiin kohteisiin tutustumistakin. Tässä muutamia tunnelmapaloja teille!


Hotellimme sijaitsi sivummalla turistirannoista, mikä oli oikein kiva. Oman uima-altaan lisäksi näkymä merelle oli maailman kaunein!








Bulgariassa hinnat ovat todella halpoja, mutta ostoskeskuksissa shoppailua pystyvät harrastamaan lähinnä turistit. Muutenkin maa vaikutti jokseenkin alkeelliselta, mutta oli hienoa oppia tuntemaan muunkinlaista Eurooppaa!









Teimme myös paikallisella (maito)junalla retken upeaaan pikkukylään, jossa oli niin hienot näkymät vuoristossa kiemurtelevilta kävelyreiteiltä. Eikä turistiruuhkaa ollut! ;)












Onneksi laiselleni aurinkolomia karsastavalle yksilölle löytyi Varnasta paljon muutakin tekemistä kuin altaalla makoilua. Kokonaisuudessaan viikkomme Bulgariassa oli omalla tavallaan avartava ja rentouttava, tykkäsin!



Oikein mukavaa juhannusta sinulle!

-Siiri-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti