lauantai 12. syyskuuta 2015

Syyssynttärit

 Eilen juhlittiin 13-vuotiasta sankaria turkoosilla ja harmaalla värimaailmalla. Yksi tärkein kaveri pääsi kekkereihin mukaan, ja olipa ainakin tytöillä riittävästi syömistä tekemässäni Oreo keksi-kakussa, sipseissä, karkeissa ja muussa sankarin valikoimissa herkuissa. ;)

Oreo-kakku oli siskon toive, ja ulkomaanreissuilta ostettiinkin sitten aika paljon Oreo-keksejä, kun halvemmalla sai. Yhtään hyvää kakun "sisus" kuvaa en saanut, mutta ideana oli siis että kakku on sisältä kerroksellinen (vähän jättimäisen keksin näköinen) ja niin taikinassa kuin kuorrutuksessakin on keksin muruja. Aika makeaa se oli, mutta uusi ja hauska tuttavuus kuitenkin. :) Ohje oli jälleen Linda Lomelinon käsialaa, voi että tykkäänkin hänen ohjeistaan! ;)
 

Sillä aikaa, kun tytöt herkuttelivat kotona oli käsityökoulun ns. Valo-piknik, jolle suuntasimme äitin kanssa. Olimme tehneet kässäkoulussa rottingista ja voipaperilla päällystämällä erilaisia lyhtyjä (omani on tuo pinkki kuumailmapallo) ja ja pahvisia kylttejä. Tarkoitus oli kulkea kulkueena lyhdyt loistaen puistoon piknikille, mutta ystävämme aurinko saapuikin paikalle, eikä lyhdyt näkyneet ollenkaan! No ainakin jotain vaikutusta tällä "valon tuomisella" oli, ja ihmisiä ainakin ihmetytti kovasti suuri röykkiö lapsia ja aikuisia, jotka kantoivat  monenkirjavia lyhtyjään auringonpaisteessa. ;)
Iloista ja valoista syyskuun jatkoa!

2 kommenttia:

  1. Ihku kuumailmapallo! Oot kätevä. Hieno idea, teidän täytyy uusia kulkue nytkun iltaisin on hieman pimeämpää.
    Meninpä katsomaan Lindan sivuja , kun niin ihastunut. Tiedät , että en oo mikään leipuri-ihme, mutta makeakin maistuu , syön silmilläni sinun ja Lindan luomuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo olis kyllä kiva järjestää vielä joku "näkyvä" kulkue. ;)

      Poista