sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Viikonloppu kivaa

 Mulla meinaa kalenteri olla aina viikolla ihan täynnä ja joskus myös viikonloput, joten näinä parina vapaapäivänä on kiva tehdä jotain muuta mieluista kuin harrastuksissa hyppäämistä ja läksyjen lukemista. Ei siis sillä etten harrastuksistani tykkäisi, päinvastoin -ne on yksi elämäni tärkeimmistä asioista ja on ne läksytkin ihan jees...
Tänään siis suuntasimme mummin ja faarin kanssa nokat kohti Kauhajoen ruokamessuja, joissa vierähti mukavasti pari tuntia. Messuilla oli kaikenlaista lähi- ja luomuruokaa, leipiä, pullia, vihanneksia, makeisia, kalaa, juustoa, ja vaikka mitä muuta. Itse arvostan kovasti luomuviljelijöitä ja lähellä tuotettua ruokaa, joten messuilla oli tosi kiva käydä (ja maistella erilaisia herkkuja).




 Mukana oli myös muutamia käsityöyrittäjiä. Nämä veikeät sammakot oli muotoiltu keramiikasta.




Yksi suosikkipaikoistani Kauhajoella on kahvila Valkoinen Puu, jossa kävimme Ruokamessujen jälkeen. (Valkoisella Puulla oli myös myyntikoju messuilla). Se on niin lämminhenkinen ja taidokkaita ja herkullisia leivonnaisia valmistava kahvila! Herkuttelun yhteydessä on mukava ihastella myös pienen myymäläpuolen keramiikka-astioita. Suosittelen lämpimästi käymään!



Kiitos mukavasta päivästä seuralaisille!
Tästä on hyvä lähteä uuteen viikkoon!

2 kommenttia:

  1. Ihania kuvia!! Hienoa, että ehdit ruokatapahtumaan ja ilmakin suosi! Tuo kahvila on kyllä helmi. Jaksaa taas koulua. Terv. vantaalta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, oli kyllä kiva käydä messuilla ja kahvilassa. :) Hyvää syksyä teille!

      Poista